Koulutus nuoren paras turva

Keskipohjanmaan viikkoliite Keparin kolumni 11.2. Koulutus nuoren paras turva Taakse jääneen vuoden talousuutisten yksi kohokohta oli se, että Suomen työllisyysaste on korkeimmillaan sitten 1990-luvun laman. Myös Keski-Pohjanmaan kehitys on ollut viime vuosina vahvaa. Olemme nousseet maan kärkeen. Tämä on tärkeää, koska työllisyys on paras eriarvoisuuden poistaja. Kiertäessäni alkuvuodesta ympäri maakuntaa keskusteluissa nousi esiin vahva huoli … Lue lisää

Tuottavuutta yhteistyöllä

Elinkeinoministeri Mika Lintilän puhe STTK:n Tuottavuustyöryhmän seminaarissa M/S Silja Serenade 8.2.2018 Arvoisat hyvinvoinnin rakentajat, Haluan kiittää kutsusta tähän tuottavuutta käsittelevään seminaariin. On hienoa, että työnantajat ja työntekijät yhdessä pohtivat tuottavuuden kehittämistä työpaikoilla. Tuottavuus sanalla on valitettavasti paha kaiku, vaikka se on pitkällä aikavälillä hyvinvointimme lähde. Viime kädessä yritysten palkanmaksukyky ja uudet työpaikat perustuvat tuottavuuden ja … Lue lisää

Elinkeinoministeri Mika Lintilän puhe Liikkeessä! – kaupan alan huippuseminaarissa 25.1.2018

Työ- ja elinkeinoministeriö 25.1.2018 15.15 Puhe Ylivieska, 25.1.2018 Arvoisat kaupan ja palvelujen alan yrittäjät, hyvät tilaisuuden järjestäjät, hyvät ystävät, Aivan ensimmäiseksi haluan kiittää mahdollisuudesta osallistua Kaupan alan seminaariinne täällä Ylivieskassa. Taloudessamme on tapahtunut pitkään odotettu käänne. Tänä vuonna kiihdytämme noin kolmen prosentin tasolle ja kasvu on laaja-alaista. Näkymät ovat positiivisia eri puolella Suomea. Käänne ei … Lue lisää

Elinkeinoministeri Lintilän puhe Yhdessä Yrittäjyyden puolesta – kuntaseminaarissa

Työ- ja elinkeinoministeriö, elinkeinoministeri Mika Lintilä, Kuopio, 31.1.2018 Arvoisat läsnäolijat, kuntien ja yritysten edustajat, hyvät ystävät, Kiitos kutsusta tähän jo perinteikkääseen Pohjois-Savon kuntien ja yrittäjien yhteisseminaariin. Ei ole sattumaa, että perinne on luotu juuri täällä. Pohjois-Savo sai Suomen Yrittäjien teettämässä elinkeinopoliittisessa kyselyssä parhaat pisteet yrittäjiltään. Kova suoritus, vaikka itä-länsi –kilvoittelun hengessä se pohjalaista hieman nikotteluttaakin. … Lue lisää

Matkailun tulee edistää alueellista hyvinvointia

Työ- ja elinkeinoministeriö 5.1.2018, elinkeinoministeri Lintilä pohjoisessa: Matkailun tulee edistää alueellista hyvinvointia Elinkeinoministeri Mika Lintilä vierailee Kakslauttasessa, Utsjoella ja Inarissa 9. – 11.1.2018. Matkan tavoitteena on tutustua alueen matkailun ajankohtaisiin kysymyksiin. Matkailu on Lapin tärkeimpiä toimialoja. Matkailun vuosittain tuottama tulovaikutus on noin miljardi euroa ja työllistävä vaikutus noin 5000 henkilötyövuotta. Vuonna 2017 (tammi-lokakuu) Lapissa kirjattiin yli … Lue lisää

Keskipohjanmaa-lehti: Ehyt Suomi on turvallinen Suomi

Sanomalehti Keskipohjanmaan viikkoliite Keparin kolumni 10.12. Suomi on menestystarina. Olemme kyenneet nousemaan köyhästä maatalousmaasta yhdeksi maailman kehittyneimmistä ja vauraimmista maista. Uskon, että yksi tämän kehityksen mahdollistaneista poliittisista, tänäkin päivänä ajankohtaisista, toimintaohjeista on Kyösti Kallion kynästä. Hän linjasi sisällissodan päättymisen jälkeen Nivalassa toukokuussa 1918 seuraavasti: ”Meidän on luotava sellainen Suomi, jossa ei ole punaisia eikä valkoisia, … Lue lisää

Suomelle oma yrit­tä­jyys­st­ra­tegia

Suomenmaa.fi/blogit 29.11.2017 Si­pi­län hal­li­tus on mo­nel­la mit­ta­ril­la mi­tat­tu­na yrit­tä­jä­myön­tei­sin hal­li­tus pit­kiin ai­koi­hin. Yrit­tä­mi­sen edel­ly­tyk­sien vah­vis­ta­mi­nen on hal­li­tu­soh­jel­man kes­kei­sim­piä ta­voit­tei­ta, ja hyvä niin. Työ­tä ja toi­meen­tu­loa kun on han­ka­la tur­va­ta il­man elin­voi­mais­ta yrit­tä­jyyt­tä koko maas­sa. Hal­li­tus on pit­kin kaut­taan to­teut­ta­nut mo­nia yrit­tä­jyyt­tä ja yrit­tä­jäk­si ryh­ty­mis­tä edis­tä­viä toi­men­pi­tei­tä. Näi­tä lu­kui­sia pie­nem­piä ja suu­rem­pia hank­kei­ta on koot­tu yh­teen ”yrit­tä­jyys­pa­ke­tin” … Lue lisää

Yrittäjyyden edistämisessä painopiste yrittäjyyden uusiin muotoihin

Työ- ja elinkeinoministeriö 29.11.2017 10.32 Tiedote Yrittäjyys on yhä useammalle tapa työllistyä ja hyödyntää omaa osaamistaan. Ilmiö ei ole syntynyt tyhjästä, vaan yksinyrittäjien määrä on ollut kasvussa koko 2000-luvun. Yrittäjyyden edistämiseksi sekä yrittäjäksi ryhtymisen kynnyksen madaltamiseksi on tällä hallituskaudella tehty paljon töitä. Tänään 29.11.2017 julkistettu selvitys hallituksen yrittäjyyspaketin toimista antaa pohjaa sille, miten valtiovalta voisi edistää yrittäjyyttä … Lue lisää

Ministeri Lintilä esittää toimialavuoropuhelua digitalisaation ja tekoälyn vaikutuksista

Työ- ja elinkeinoministeriö 28.11.2017 Tiedote Elinkeinoministeri Mika Lintilä korosti puheessaan Teollisuusliiton elinkeinopoliittisessa seminaarissa Tampereella, että tekoälyn ja robotiikan laaja käyttöönotto ja korkea osaaminen mahdollistavat sen, että voimme ylläpitää teollista työtä myös Suomen kaltaisessa korkean kustannustason maassa tulevaisuudessa. – Haluan, että suomalaiset yritykset niin teollisuudessa kuin palveluissa uudistavat toimintaansa soveltamalla robotiikkaa ja tekoälyä. Myös työntekijöiden osaamista … Lue lisää

Elinkeinoministeri Lintilän puhe Teollisuusliitto ry:n seminaarissa

Työ- ja elinkeinoministeriö 28.11.2017 16.45 Puhe Teollisuuden tulevaisuus Suomessa -seminaari Tampere 28.11.2017 Suomen elinkeino- ja teollisuuspolitiikan tulevaisuus Arvoisat hyvinvoinnin rakentajat, hyvä seminaariyleisö, Haluan kiittää kutsusta tähän teollisuuden tulevaisuutta käsittelevään seminaariin. Näen teollisuudella positiivisen tulevaisuuden innovaatioiden, tuottavuuden ja kansainvälisen kaupan moottorina. Kehittyneet läntiset taloudet ja yritykset haastetaan nyt monella tavoin. Ilmastonmuutos vaatii toimintatapojen muutosta. Tänään teknologista vallankumousta vie … Lue lisää